keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lunta tupaan!

En ole nyt vähään aikaan ehtinyt päivittää blogiani, sillä aika on vierinyt viimeisen viikon ajan omalla painollaan eteen päin koulutehtäviä tehden ja joulua miettiessä, mutta olen sentään jotain muutakin kuin läksyjä saanut aikaseksi. Ajattelin tehdä omalle seinälleni suuren lumihiutale-kollaasin ja tässä olisi muutama kuva lumihiutaleista.


Käytin lumihiutaleiden tekoon A4:n kokoista tulostuspaperia, koska en kokenut tarpeelliseksi hifistellä paperinlaadun suhteen tälläisessä työssä. Väritin lumihiutaleet Louvren öljypastilleilla. Käytin erivärisiä sinisiä ja sekoittelin myös sävyjä. Öljypastilleissa on runsaasti pigmenttiä ja väri ei leviä kovin helposti, joten jouduin käyttämään käsipyyhepaperia levittääkseni värin. On toki erikseen värin levittämiseen soveltuvia kyniä, mutta halusin värin leviävän laajalle pinta-alalle, joten sellaiselle ei ollut käyttöä tällä kertaa, kuin pienissä yksityiskohdissa.



Väritettyäni paperin haluamallani sävyllä ja värin levitettyäni taittelin paperin ja leikkelin kuvioita.




Kuvat ovat kronologisessa aikajärjestyksessä. Oikealla on ensimmäiset lumihiutaleeni ja huomaan, että olen harjaantunut näiden tekemisessä. Aion tehdä näitä vielä ainakin viisi lisää ja hieman tummemman sinisiäkin vastapainoksi vaaleille.


Ylhäällä on kuvat kahdesta viimeisimmästä. Ne ovat mielestäni hyvinkin onnistuneita ja kuviot on monipuolisempia kuin ensimmäisissä, tosin värisävyjen luomisessa on hiomisen varaa vielä, mutta eiköhän tässä harjaannuta vielä mestariksi :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti